Juhannusviikonloppuna vietettiin Liettuassa suurta juhlaa, joka huipentui sunnuntainta 25.6 Vilnan katedraaliaukiolla. Tällöin julistettiin autuaaksi ensimmäinen liettualainen neuvostoajan marttyyri, arkkipiispa Teofilius Matulionis, joka vietti 16 vuotta vankiloissa ja vankileireillä ja vahvojen epäilyjen mukaan joutui lopulta KGB:n murhaamaksi 1962. Juhlamessun vietti paavin legaatti, kardinaali Angelo Amato. Läsnä olivat presidentti Dalia Grybauskaitė, joka puhui messun jälkeen, ja hänen edeltäjänsä presidentti Valdas Adamkus. Heidän ohellaan osallistui tuhansia muita ihmisiä, mukaanlukien edustajia ja pyhiinvaltajia Puolasta, Latviasta, Valko-Venäjältä ja Venäjältä. Kun kardinaali Amato oli lukenut paavi Franciscuksen laatimaan autuaaksijulistuksen, Liettua puolustusvoimien kadetit kantoivat tämän sarkofagin katedraalista selebranttien eteen. Samalla paljastettiin Matulionisin muotokuva lähellä sarkofagia.
Juhlallisuudet olivat alkaneet jo edellisenä päivänä kardinaali Amaton johdolla Kašiadorysissä Kaunasin eteläpuolella, jossa oli Matulionisin piispanistuin. Kašiadorysin katedraalin kryptassa on hänen hautansa, johon sarkofagi palaa juhlallisuuksien jälkeen. Illalla juhlallisuudet jatkuivat Vilnan katedraalissa, jonne oli sijoitettu marttyyripiispan sarkofagi jolla oli armeijan asettama kunniavartio.
Teofilius Matulionis syntyi 1873 Kudoriškisissä Koillis-Liettuassa talonpoika Jurgis Matulionisin ja Ona Juočepyten kolmantena lapsena. Hänen äitinsä kuoli synnyttäessään neljättä lasta, joka myös menehtyi. Äiti omisti kuolinvuoteellaan kolme poikaansa Jeesuksen pyhälle sydämelle.
Tuohon aikaan Liettua oli pelkkä provinssi Venäjän valtakunnassa. Liettualaiselle maalaispojalle papin ura oli luonnollisin väylä mikäli mieli opintielle ja 1800-luvulla muodostuneessa liettualaisessa kansallisessa sivistyneistössä pappien asema oli keskeinen. Toki tuolloinkin vahva kutsumus oli ennakoehto pappisuralle. Vilnan Hengellinen akatemia oli siirretty kurinpidollisista syistä Pietariin tsaarivallan valvontaan jo 1840-luvulla ja niinpä Matulionisin tie vei Latvian Daugavpilsissä suoritetun lukion jälkeen Pietariin seminaariin 1892, ja siellä hänet vihittiin papiksi 1900.
Matuolinis toimi joitain vuosia pappia niin ikään Venäjälle kuuluvan Latvian Latgalliassa. Latvian itäosa Latgallia on vahvasti katolista aluetta vaikka muualla maassa valtauskonto on olllut luterilaisuus. Tämän selittää historia. Latgallia liitettiin Liivinmaan sodan jälkeen 1559 Liettuan suuriruhtinaskuntaan ja kymmenen vuotta myöhemin siitä tuli osa Puola-Liettuan yhteisvaltaa. Tämä vaihe jatkui aina valtion tuhoon 1700-luvun lopulla.
Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Venäjän vallankumoukset ja bolševikkien vallanotto 1917 mullistivat niin Matulionisin elämän kuin koko valtakunnan. Tapahtumissa oli hyvää se, että monet valtakunnan reuna-alueet kykenivät käyttämään tilaisuutta itsenäistymiseen. Näin myös Suomi ja Liettua. Mutta Matulionis jäi vallankumouksen kehtoon Pietariin.
Vuonna 1923 bolševikkien sorto tavoitti Matulionisin osana ns. arkkipiispa Jan Cieplakin juttua. Mohilevin metropoli arkkihiippakunnan apulaispiispa Jan Cieplakista oli tullut Neuvosto-Venäjän korkein katolinen kirkonmies, kun hänen esimiehensä Eduard von der Ropp oli karkotettu 1919. Ciepelak oli salaisen poliisin tšekan tarkkailun ja vainotoimien kohteena.
Keväällä 1923 tekaistiin Cieplakia ja 15 muuta pietarilaista katolista kirkonmiestä vastaan oikeudenkäynti heidän vastutettuaan kirkon omaisuuden luovuttamista. Cieplak ja toinen syytetty tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio muuttui myöhemmin maanpaoksi. Cieplak nimitettiin Puolalle kuuluvan Vilnan arkkipiispaksi 1925, mutta hän ehti kuolla ennen kuin otti viran vastaan. Hänet on kuitenkin haudattu Vilnan katedraaliin.
Teofilius Matulionis sai jutussa kolmen vuoden vankeustuomion, mutta hänetkin armahdettiin pari vuotta myöhemmmin ja hän palasi Leningradiksi muuttuneeseen Pietariin. Mutta tšeka iski jälleen ja 1929 salassa Matrabin titulaaripiispaksi ja Leningradin työn johtajaksi nimitetty kirkonmies joutui Solovkin vankilaan Solovetskin saarelle Valkoisella merellä. Hänen terveytensä romahti ja hänet siirrettiin Pietariin vankilaan, jossa häntä pidettiin eristyksessä. Hän vapautui 1933 Liettuan ja Neuvostoliiton vankeinvaihtosopimuksen nojalla ja asettui Liettuaan.
Neuvostoliitto miehitti Liettuan kesällä 1940 ja teki lopun niin armeijasta, jonka pappina Matulionis tuolloin työskenteli, kuin koko valtiosta. Kirkon toimintaa rajoitettiin tiukasti. Kesällä 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja Liettua oli ensimmäisenä linjalla. Saksalaismiehityksen aikana kirkko saattoi toimia normaalisti. Tämän hintana oli vaikeneminen Liettuassa toimeenpannusta juutalaisten kansanmurhasta, johon osallistui suuri määrä liettualaisia poliiseina, paikallihallinnon jäseninä tai vapaaehtoisina. Kaikessa hilajisuudessa monet kirkonmiehet kuitenkin auttoivat juutalaisia.
Vuonna 1943 paavi Pius XII nimitti Teofilius Matulionisin Kašiadorysin piispaksi. Neuvostojoukot ja -hallinto palasivat kuitenkin Liettuaan 1944 ja jo 1945 piispa Matulionis tuomittiin kymmeneksi vuodeksi Siperiaan pakkotyöleirille. Syynä oli hänen paimenkirjeensä. Matuolinisin tuomio ei ollut mikään poikkeustapaus.
Neuvostohallitus pyrki saamaan sortototoimilla kirkon valvontaansa. Kirkonmiehiä vaadittiin mm. tuomitsemaan Liettuassa käyty kansallinen partisaanisota miehittäjäävastaan. Kirkkoa vaadittiin myös katkaisemaan suhteensa paaviin ja toimimaan kansallisena laitoksena. Telšiain piispa Vincentas Borisevičius teloitettiin Vilnassa salaisen poliisin päämajan kellarissa 1946. Arkkipiispa Mečislovas Reinys, Vilnan apulaispiipa, vangittiin kesällä 1947 ”neuvostovastaisesta toiminnasta” syytettynä. Hän sai kahdeksan vuoden tuomion ja kuoli Venäjällä Vladimirin vankilassa 1953. Nykyään marttyyripiispoja muistetaan Vilnan katedraalin Piispojen kappelissa.
Teofilius Matuolinis pääsi palamaan kotiin vuonna 1955, muttei piispanistuimensa kaupunkiin vaan Birštonasiin. Siellä hän jouluna 1957 vihki pienen asuntonsa keittiössä piispaksi tulevan kardinaalin ja Kaunasin arkkiispan Vincentas Sladkevičiuksen. Vuonna 1958 Matulionis siirrettiin rangaistukseksi Šeduvaan, jossa hänet pakotettiin elämään täydellisessä eristyksessä.
Yleisessä tietoisuudessa Nikita Hruštšovin aikaa Neuvostoliiton johdossa pidetään jotenkin avoimena vaiheena, mutta silloin unohtuu esimerkiksi hänen ateistinen kampanjansa, joka Baltiassa sai myös kansallismielisyyden vastaisen luonteen 1950-luvun lopulta alkaen. Arkkipiispa Teofilius Matulionisin epäilty murha Šeduvassa 20. elokuuta 1962 sopii hyvin ajankuvaan. Arkkipiispa kuoli tunnistamattoman aineen aiheuttamaan myrkytykseen vähän sen jälkeen kun viranomaiset tekivät hänen luonaan kotitarkastuksen. Viranomaiset sallivat piispa Teofiliuksen hautaamisen Kašiadorysin katedraaliin mutta ilman erityisiä seremonioita. Liettuan itsenäistymisen jälkeen 1999 piispan jäännöksille tehtiin ruumiinavaus ja ruumiista löytyi lyijyn ja muiden myrkyllisten aineiden jäämiä. Näyttää vahvasti siltä, että KGB oli saattanut loppuun Matulioninisin vainon, jonka sen edeltäjä oli aloittanut Pietarissa 1923.
Arkkipiispa Teofilius Matulionisin kanonisaatio nousi esille heti Liettuan uudelleenitsenäistymisen jälkeen 1991. Paavi Johannes Paavali II:n kehotti juhlavuoden 2000 alla vainottuja kirkkoja laatimaan luetteloita marttyyreistään mahdollista kanonisaatiota varten. Liettuan kirkon listalla oli niin kirkonmiehiä kuin maallikoita, niin miehiä kuin naisia. Teofilius Matulionisin marttyyriuden vahvisti paavi Francisciscus jouluukuussa 2016 ja hän ilmoitti tämän beatifikaatiosta viime huhtikuussa.
Marttyyri-piispa Teofilius Matulionis on toinen modernin ajan liettualainen, joka on julistettu autuaaksi. Ensimmäinen on Jurgis Matulaitis-Matulevičius, joka toimi mm. Vilnan piispana 1918-1925. Hänen autuaaksi julistamisensa aikaan 1987 Liettua oli vielä Neuvostoliiton vallan alainen ja paavi Johannes Paavali II piti seremonian Roomassa.
Liettualle arkkipiispa Teofilius Matulionisin autuaaksi julistaminen on paitsi kirkollinen myös kansallinen juhla. Sadat tuhannet maan kansalaiset ovat kokeneet Matulionisin tavoin neuvostoajan sorron, ainakin 300 000 liettualaista oppi tuntemaan vankileirit ja Siperian karkotukset. 1940-luvun ja 1950-luvun alun suuren kollektiivisen trauman käsittely on yhä kesken, koska se saattoi alkaa avoimesti ja julkisesti vasta itsenäisyyden palautumisen jälkeen. Autuaalla marttyyri-arkkipiispa Teofilius Matulionisilla on varmastimerkittävä paikka liettualaisten sydämissä ja rukouksissa.
No comments:
Post a Comment