Sunday, September 03, 2017

AUTUAS ISÄ POPIEŁUSZKO TÄYTTÄISI 70 VUOTTA



Tänä syksynä autuas isä Jerzy Popiełuszko täyttäisi 70 vuotta. Mutta peloton puolalainen uskon ja totuuden puolustaja ei ehtinyt  kuin 37-vuoden ikään, sillä Puolan kommunistisen turvallisuuspalvelu  SB:n virkailijat murhasivat hänet 1984. Popiełuszkon muisto kuitenkin elää, hänen autuaaksi julistamisensa messuun kokoontui Varsovassa 350 000 ihmistä kesäkuun 6. päivä 2010. Autuaan isä Jerzyn haudalla Pyhän Stanislaus Kostkan kirkon alueella on käynyt liki kaksikymmentä miljoonaa pyhiinvaeltajaa.  Lokakuussa 2013 Varsovan arkkipiispa, kardinaali Kazimierz Nycz ilmoitti, että Ranskassa on tapahtunut isä Jerzyyn välitykseen liittyvä vahvistettu ihme, jonka nojalla voidaan odottaa hänen julistamistaan pyhäksi. Créteilin hiippakunnan tutikimusprosessi kesti syyskuusta 2014- syyskuuhun 2015, jonka jälkeen asia lähetettiin Vatikaaniin Pyhäksi julistamisen kongregaatioon.
Jerzy Popiełuszko syntyi 14. syyskuuta 1947 talonpoikaisperheeseen Podlasian alueella Koillis-Puolassa uuden Neuvostoliiton rajan tuntumassa. Hänen kotikylästään Okupysta, neljän kilometrin päässä pienestä Suchowolan kaupungista, saattoi nähdä rajan. Jerzyn vanhemmat Marianna ja Wlałysław olivat työteliäitä ja uskovia ihmisiä, jotka kasvattivat viittä lastaan joista yksi tytär kuoli pienenä. Myöhemmin äiti  muisteli, että hento ja sairaalloinen Jerzy oli nopein oppimaan uskonasiat. Isä kertoi, että 4-vuotias Jerzy oli sisarensa arkun äärellä sanonut tahtovansa papiksi, jotta voisi aina rukoilla tämän puolesta.  Myöhemmin kun Jerzy kävi koulua Suchowolassa, hän osallistui joka päivä aamumessuun messupalvelijana. Jo nuorena Jerzy päätti lähteä pappisuralle vaikka kotiseurakunnan kirkkoherra piti häntä fyysisesti liian heikkona papin työhön.

Jerzy aloitti opinnot Varsovan pappisseminaarissa  1965 ja hänet vihittiin 1972 papiksi. Seminaarikaikana hän joutui asepalvelukseen, josta seminaarilaiset oli yleensä vapautettu. Häntä simputettiin ja suljettiin arestiin mielivaltaisesti kiusantekona uskonsa takia. Armeija-aikana Jerzyn terveydentila heikkeni, mutta samalla hän karaistui puolustamaan uskoaan hallinnon edessä.

Isä Jerzy toimi pappina eri seurakunnissa ennen nimitystään Varsovan  Żoliborzin alueella sijaitsevan Pyhän Stanislaus Kostkan kirkon residenssipapiksi. Hän toimi myös koko Varsovan terveydenhoitohenkilökunnan kappalaisena. Isä Jerzyn terveys oli huono ja häneltä edellytettiin vain puolipäivätoimista viranhoitoa.

Vuonna 1978 puolalainen kardinaali Karol Wojtyla valittiin paaviksi ja otti nimen Johannes Paavali II. Hänen vieraiunsa synnyinmaaassaan kesällä 1979 sai liikkeelle miljoonia puolalaisia ja vierailu osoitti että kommunistinen  hallinto oli täysin epäonnistunut ateistisen ideologiansa pakkosyötössä. 

Elokuussa 1980 Puolan työväestö aloitti Gdanskin Leninin telakan johdolla yleislakon, joka pakotti viranomaiset tunnustamaan vapaan ammattiyhdistysliikkeen. Syntyi Lech Wałesan johtama  NSZZ Solidarność, johon ennen pitkää järjestäytyi 10 miljoonaa ihmistä. Elokuussa myös Varsovan työläiset Huta Warzawan terästehtailla menivät lakkoon ja valtasivat tehtaansa. Työläisten lähetystö pyysi Puolan kirkon primakselta Stefan Wyszyńskiltä pappia, joka voisi toimittaa tehtaassa sunnuntaimessun. Valinta päätyi isä Jerzyyn, joka saavutti työläisten kunnioituksen toimessaan. Myöhemmin hän totesi, että 30 vuotta kirkko on koputtanut  Huta Warszawan  portilla päästäkseen toimimaan siellä. Nyt työläiset  kutsuivat kirkon sisään. 

Kommunisteille elokuun 1980   Gdańskin sopimus oli vain taktinen vetäytyminen ja joulukuun 13. päivä 1981 pääministerinä ja puoluejohtajana toiminut kenraali Wojciech Jaruzelski julisti maahan sotatilan, jonka yhteydessä Solidarność ja muut riippumattomat järjestöt kiellettiin, kymmeniä ihmisiä surmattiin ja tuhansia vangittiin. Jerzy Popiełuszkon yhteys työläisiin säilyi ja seuraavina vuosina hän osallistui ainoana pappina vangittujen oikeudenkäynteihin yhdessä heidän perheidensä  kanssa.

 Kevättalvella 1982 isä Jerzy  aloitti  Pyhän S. Kostkan kirkossa  kuukauden viimeisenä sunnuntaina    "messun isänmaalle",  joista parin vuoden aikana tuli tunnettuja kautta Puolan. Äännitteet messussta levisivät C-kasettikopioina ympäri maata ja maanalainen lehdistö julkaisi rohkean papin saarnat.  Radio Free Europe välitti isä Jerzyn saarnat lähetyksessään. Messuun osallistuva tuhatlukuinen yleisö täytti kirkon edessä olevan aukion, jolle saarnat välitettiin kovaäänisillä. Kirkkoaluetta saartoivat mellakapoliisi ZOMO:n rivistöt, jotka messujen jälkeen terrorisoivat seurakuntalaisia provosoiden turhaan melllakoita. 

Karismaattisen papin saarnat ylläpitivät yhteiskunnan uskoa ja toivoa vaikeina aikoina.  Hänen karismansa  ei tullut loistavasta tyylistä ja hyvitsä puhelahjoista.  Isä  Popiełuszko oli olemukseltaan vaatimaton mies, joka saarnasi hiljaisella ja jopa monotonisella äänellä.  Hänen sanojensa voima oli siinä, että ne totuudellisuudessaan  koskettivat kuulijoita.  Muiden tärkeiden yhteiskunnan eettisten kysysmysten joukossa Isä Jerzy nosti esille abortin. Häntä  pidetään ehkä merkittävimpänä elämää puolustavan liikkeen julistajana Puolassa omana aikanaan. 

Suoran haasteen väkivaltakoneistokoneistolle isä Jerzy esitti järjestäessään suuret hautajaiset 19. toukokuuta 1983  poliisikuulustelussa saamiinsa vammoihin kuolleelle 18-vuotiaalle lukiolaiselle Grzegorz Przemykille. Kymmenien  tuhansien ihmisten hiljainen surusaatto vaelsi Varsovan halki Pyhän S. Kostkan kirkkoon, jossa piispa kahdenkymmenen papin kanssa vietti nuorukaisen hautajaismessun.  Huolimatta Przemykin tapauksen saamasta huomiosta, oikeus vapautti nuorukaisen pahoinpitelystä syytetyt poliisit.  Myöhemmin moni sai aiheen sanoa, että jos Przemykin jutussa poliisit olisi tuomittu, ehkä Popieluszkon murha olisi jäänyt tekemättä. 

Kommunistihallinto yritti vaientaa kiusalliseksi koetun papin monin tavoin. Isä Jerzy  joutui toistuvasti pidätetyksi ja häntä vastaan tekaistiin jopa syytteet aseiden ja räjähteiden hallussapidosta. Hänet kuitenkin armahdettiin. Väkivaltaisten hyökkäysten tähden isä Jerzyn asuntoa kirkon aluella vartioivat öisin terästyöläisten asettamat vahdit. Kirkko pysyi lujana hänen takanaan, sillä puolalaissyntyinen paavi Johannes Paavali II oli henkilökohtaisesti määrännyt uuden primaksen Józef Glembin puolustamaan häntä. Tilanteen käydessä uhkaavaksi  fyysisten hyökkäysten jälkeen kirkon johdossa virisi ajatuksia, että isä Jerzy lähetetään joksikin aikaa Roomaan opiskelemaan, mutta hän itse ei hyväksynyt vapaaehtoista maanpakoa.  

Vaikka isä Popiełuszko  olikin aina julkisuudessa rohkea, avulias ja ystävällinen henkilö, päiväkirjassaan hän kirjoitti väsymyksestään suuren työmäärän ja  vastuun kantamisessa,  ja myös inhimillisestä pelostaan. 

Sisäministeriön Varsovan osaston vinkistä sisäministeriön kirkon valvonnasta vastaavan neljännen osaston apulaispäällikkö eversti Adam Pietruszko ja Popieluszkon  tapausta käsittelevän sektion päällikkö kapteeni Grzegorz Piotrowski sopivat, että jälkimmäinen kokoaa ryhmän joka surmaa Popiełuszkon. Piotrowski otti kuolemanpartioon mukaan saman organisaation luutnantit Leszek Pękalan ja Waldemar Chmielewskin. He totesivat, että kirkon alueella ei voi järjestää salamurhaa työläisvartijoiden takia. Mutta tilaisuus löytyisi isä Jerzyn lukuisilla matkoilla eri puolille maata.

Ensimmäinen murhayritys, joka oli naamioitu liikenneonnettomuudeksi 13. elokuuta 1984  Gdańskin tiellä, kolmikolta epäonnistui. Tuolloin isä Jerzy  oli palaamassa  Gdańskin Pyhän Birgitan kirkosta tilaisuudesta, jossa  Solidaarisuus-liike nimitti hänet ja Lenin-telakan työläisten rippi-isän Henryk Jankowskin  työläisten kappalaisiksi. Lokakuun 19. päivän iltana turvallisuuspoliisin miehet sieppasivat Popiełuszkon  ja hänen autonkuljettajansa Waldemar Chrotowskin heidän ajaessaan Bydgoszczissa vietetyn messun jälkeen takaisin Varsovaan. Chrotowskin onnistui paeta kaappaajilta pahoin loukkaantuneena ja hänen todistuksensa ansiosta saatiin tietää mitä oli tapahtunut.

Isä Popiełuszkoa turvallisuuspoliisin miehet, erityisesti kapteeni Piotrowski, pahoinpitelivät  julmasti useaan otteeseen. Pappi oli sidottu niin että koukussa olevista jaloista johti köysi hänen kaulansa ympäri. Kun hän tuskissaan ojensi jalkoja, silmukka kaulan ympärillä kiristyi. Kuristuminen todettiin myöhemmin kuolinsyyksi.  Włoclavekin lähellä Veikselin Piotrowski ja hänen rikostoverinsa  upottivat ruumiin veteen. 

Kirkko reagoi isä Jerzy Popiełuszkon sieppaukseen vaatimalla viranomaisia etsimään hänet. Koko Puola rukoili papin löytymisen puolesta. Myös kansainvälinen media seurasi tapahtumia tiiviisti. Papin ruumis löydettiin 30. lokakuuta yhden murhaan osallisen näytettyä hänen upottamispaikkansa. Popiełuszkon  hautajaisiin 3. marraskuuta osallistui 400 000 puolalaista ja kasvavan sisäisen ja ulkoisen painostuksen edessä Puolan viranomaisten oli pakko selvittää juttu.

Eversti  Pietruszka ja hänen kolme alaistaan tuomittiin 1985 pitkiin vankeusrangaistuksiin, jotka  korkein oikeus myöhemmin lievensi. Jutun yhteydessä kävi ilmi turvallisuuspoliisin työtapa ”likaisissa operaatioissa”: mitään asiakirjoja ei oltu tehty, kaikki oli sovittu suullisesti. Oikeusistunto oli farssi, josssa tuomari ja syyttäjä tekivät parhaansa, että myös murhan uhrin mainetta mustattiin. Samalla he koettivat estää, ettei jutussa syntyneet epäilyt korkeamman tahon kanssarikollisista saisi liikaa huomiota. Joka tapauksessa Popiełuszkon murhaoikeudenkäynti oli ainutlaatuinen tapaus kommunistisen Puolan ja koko itäblokin historiassa. Ensimmäisen kerran salaisen poliisin miehet joutuivat oikeuteen kansalaiseen kohdistuneesta rikoksesta.

Solidarność- liikeen ja kommunistihallinnon pyöreän pöydän neuvotteluissa 1989 sovittiin Puolan asteittaisesta siirtymisestä demokratiaan. Vapaassa Puolassa on kaksi kertaa käyty oikeutta neljännen osaston päällikköä kenraali Zenon Płatekia ja koko turvallisuuspalvelun päällikköä kenraali Władysław Ciastońia vastaan osallisuudesta Popiełuszkon murhaan, mutta riittävää näyttöä heidän osallisuudestaan ei ole löydetty.

Lopuksi henkilökohtainen muisto. Keväällä 1987 osallistuin Vapaus ja rauha-liikkeen, " Solidaarisuuden lasten", järjestämään virallisesti laittomaan  kansainväliseen seminaariin Varsovassa Zytnia-kadun kirkossa. Tapahtuman päättyi käyntiin isä Jerzy Popiełuszkon haudalla. Kirkossa oli meneillään messu ja se välitettiin kovaäänisillä myös ulkona oleville. En ollut katolilainen tuolloin, mutta minuun teki syvän vaikutuksen, kun puolalalaiset nuoret polvistuivat haudan äärellä. Se oli ensi kosketukseni elävään katoliseen uskoon. 

Aulis Kallio

Kirjallisuutta:
Brien, Bernard: Jerzy Popieluszko. La vérite contre le totalitarisme. Le témoin de son miracle raconte, Artège 2016
Popieluszko, Jerzy: Rèperes spirituels, MAME 2016h
Ruane, Kevin: To Kill A Priest. The Murder of Father Popiełuszko And The Fall of Communism. Gibson Square  2004
Sikorska, Grazyna: A Martyr For The Truth. Jerzy Popiełuszko. Collins, Fount PaperBacks  1985


Teksti julkaistu katolisen hiippakuntalehti Fideksen numerossa 9/2017 

MARTTYYRIPIISPA TEOFILIUS MATUOLINIS JULISTETTIIN AUTUAAKSI VILNASSA

Juhannusviikonloppuna vietettiin Liettuassa suurta juhlaa, joka huipentui sunnuntainta 25.6 Vilnan katedraaliaukiolla. Tällöin julistettiin autuaaksi ensimmäinen liettualainen neuvostoajan marttyyri, arkkipiispa Teofilius Matulionis, joka vietti 16 vuotta vankiloissa ja vankileireillä ja vahvojen epäilyjen mukaan joutui lopulta KGB:n murhaamaksi 1962. Juhlamessun vietti paavin legaatti, kardinaali Angelo Amato. Läsnä olivat presidentti Dalia Grybauskaitė, joka puhui messun jälkeen, ja hänen edeltäjänsä presidentti Valdas Adamkus. Heidän ohellaan osallistui tuhansia muita ihmisiä, mukaanlukien edustajia ja pyhiinvaltajia Puolasta, Latviasta, Valko-Venäjältä ja Venäjältä. Kun kardinaali Amato oli lukenut paavi Franciscuksen laatimaan autuaaksijulistuksen, Liettua puolustusvoimien kadetit kantoivat tämän sarkofagin katedraalista selebranttien eteen. Samalla paljastettiin Matulionisin muotokuva lähellä sarkofagia.
Juhlallisuudet olivat alkaneet jo edellisenä päivänä kardinaali Amaton johdolla Kašiadorysissä Kaunasin eteläpuolella, jossa oli Matulionisin piispanistuin. Kašiadorysin katedraalin kryptassa on hänen hautansa, johon sarkofagi palaa juhlallisuuksien jälkeen. Illalla juhlallisuudet jatkuivat Vilnan katedraalissa, jonne oli sijoitettu marttyyripiispan sarkofagi jolla oli armeijan asettama kunniavartio.

Mutta kuka oli arkkipiispa Teofilious Matulionis? Me tunnemme hyvin monia uskon marttyyreitä, mutta Neuvostoliiton marttyyrit ovat jääneet pimentoon.

Teofilius Matulionis syntyi 1873 Kudoriškisissä Koillis-Liettuassa talonpoika Jurgis Matulionisin ja Ona Juočepyten kolmantena lapsena. Hänen äitinsä kuoli synnyttäessään neljättä lasta, joka myös menehtyi. Äiti omisti kuolinvuoteellaan kolme poikaansa Jeesuksen pyhälle sydämelle.

Tuohon aikaan Liettua oli pelkkä provinssi Venäjän valtakunnassa. Liettualaiselle maalaispojalle papin ura oli luonnollisin väylä mikäli mieli opintielle ja 1800-luvulla muodostuneessa liettualaisessa kansallisessa sivistyneistössä pappien asema oli keskeinen. Toki tuolloinkin vahva kutsumus oli ennakoehto pappisuralle. Vilnan Hengellinen akatemia oli siirretty kurinpidollisista syistä Pietariin tsaarivallan valvontaan jo 1840-luvulla ja niinpä Matulionisin tie vei Latvian Daugavpilsissä suoritetun lukion jälkeen Pietariin seminaariin 1892, ja siellä hänet vihittiin papiksi 1900.

Matuolinis toimi joitain vuosia pappia niin ikään Venäjälle kuuluvan Latvian Latgalliassa. Latvian itäosa Latgallia on vahvasti katolista aluetta vaikka muualla maassa valtauskonto on olllut luterilaisuus. Tämän selittää historia. Latgallia liitettiin Liivinmaan sodan jälkeen 1559 Liettuan suuriruhtinaskuntaan ja kymmenen vuotta myöhemin siitä tuli osa Puola-Liettuan yhteisvaltaa. Tämä vaihe jatkui aina valtion tuhoon 1700-luvun lopulla.

Matuolinis palasi Pietariin Pyhän Katariinan kirkon vikaariksi 1910. Neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli Jeesuksen pyhän sydämen seurakunnan pappi ja hänen ponnistustens tuloksena rakennettiin seurakunnan uusi kirkko. Matulionis huomioitiin saavutuksistaan monsignoren arvonimellä.

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Venäjän vallankumoukset ja bolševikkien vallanotto 1917 mullistivat niin Matulionisin elämän kuin koko valtakunnan. Tapahtumissa oli hyvää se, että monet valtakunnan reuna-alueet kykenivät käyttämään tilaisuutta itsenäistymiseen. Näin myös Suomi ja Liettua. Mutta Matulionis jäi vallankumouksen kehtoon Pietariin.

Vuonna 1923 bolševikkien sorto tavoitti Matulionisin osana ns. arkkipiispa Jan Cieplakin juttua. Mohilevin metropoli arkkihiippakunnan apulaispiispa Jan Cieplakista oli tullut Neuvosto-Venäjän korkein katolinen kirkonmies, kun hänen esimiehensä Eduard von der Ropp oli karkotettu 1919. Ciepelak oli salaisen poliisin tšekan tarkkailun ja vainotoimien kohteena.

Keväällä 1923 tekaistiin Cieplakia ja 15 muuta pietarilaista katolista kirkonmiestä vastaan oikeudenkäynti heidän vastutettuaan kirkon omaisuuden luovuttamista. Cieplak ja toinen syytetty tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio muuttui myöhemmin maanpaoksi. Cieplak nimitettiin Puolalle kuuluvan Vilnan arkkipiispaksi 1925, mutta hän ehti kuolla ennen kuin otti viran vastaan. Hänet on kuitenkin haudattu Vilnan katedraaliin.

Teofilius Matulionis sai jutussa kolmen vuoden vankeustuomion, mutta hänetkin armahdettiin pari vuotta myöhemmmin ja hän palasi Leningradiksi muuttuneeseen Pietariin. Mutta tšeka iski jälleen ja 1929 salassa Matrabin titulaaripiispaksi ja Leningradin työn johtajaksi nimitetty kirkonmies joutui Solovkin vankilaan Solovetskin saarelle Valkoisella merellä. Hänen terveytensä romahti ja hänet siirrettiin Pietariin vankilaan, jossa häntä pidettiin eristyksessä. Hän vapautui 1933 Liettuan ja Neuvostoliiton vankeinvaihtosopimuksen nojalla ja asettui Liettuaan.

Matulionis toimi Liettuan väliaiakaisessa pääkaupungissa Kaunasissa pappina ja vietti myös pari vuotta Yhdysvalloissa. Hän tapasi paavi Pius XI:ta yksityisvastaanotolla Roomassa ja kävi myös Jerusalemissa ja Kairossa.

Neuvostoliitto miehitti Liettuan kesällä 1940 ja teki lopun niin armeijasta, jonka pappina Matulionis tuolloin työskenteli, kuin koko valtiosta. Kirkon toimintaa rajoitettiin tiukasti. Kesällä 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja Liettua oli ensimmäisenä linjalla. Saksalaismiehityksen aikana kirkko saattoi toimia normaalisti. Tämän hintana oli vaikeneminen Liettuassa toimeenpannusta juutalaisten kansanmurhasta, johon osallistui suuri määrä liettualaisia poliiseina, paikallihallinnon jäseninä tai vapaaehtoisina. Kaikessa hilajisuudessa monet kirkonmiehet kuitenkin auttoivat juutalaisia. 

Vuonna 1943 paavi Pius XII nimitti Teofilius Matulionisin Kašiadorysin piispaksi. Neuvostojoukot ja -hallinto palasivat kuitenkin Liettuaan 1944 ja jo 1945 piispa Matulionis tuomittiin kymmeneksi vuodeksi Siperiaan pakkotyöleirille. Syynä oli hänen paimenkirjeensä. Matuolinisin tuomio ei ollut mikään poikkeustapaus.

Neuvostohallitus pyrki saamaan sortototoimilla kirkon valvontaansa. Kirkonmiehiä vaadittiin mm. tuomitsemaan Liettuassa käyty kansallinen  partisaanisota miehittäjäävastaan. Kirkkoa vaadittiin myös katkaisemaan suhteensa paaviin ja toimimaan kansallisena laitoksena. Telšiain piispa Vincentas Borisevičius teloitettiin Vilnassa salaisen poliisin päämajan kellarissa 1946. Arkkipiispa  Mečislovas Reinys, Vilnan apulaispiipa, vangittiin kesällä 1947 ”neuvostovastaisesta toiminnasta” syytettynä. Hän sai kahdeksan vuoden tuomion ja kuoli Venäjällä Vladimirin vankilassa 1953. Nykyään marttyyripiispoja muistetaan Vilnan katedraalin Piispojen kappelissa.

Teofilius Matuolinis pääsi palamaan kotiin vuonna 1955, muttei piispanistuimensa kaupunkiin vaan Birštonasiin. Siellä hän jouluna 1957 vihki pienen asuntonsa keittiössä piispaksi tulevan kardinaalin ja Kaunasin arkkiispan Vincentas Sladkevičiuksen. Vuonna 1958 Matulionis siirrettiin rangaistukseksi Šeduvaan, jossa hänet pakotettiin elämään täydellisessä eristyksessä.

Katolinen kirkko ei ollut unohtanut palvelijoitaan rautaesiripun takana. Paavi Johannes XXIII nimitti Matulionisin arkkipiispaksi ”ad personam” kesäkuussa 1962. Neuvostoviranomaiset kieltäytyivät antamasta hänelle matkustuslupaa jotta hän olisi voinut osallistua Vatikaanin II kirkolliskokoukseen.

Yleisessä tietoisuudessa Nikita Hruštšovin aikaa Neuvostoliiton johdossa pidetään jotenkin avoimena vaiheena, mutta silloin unohtuu esimerkiksi hänen ateistinen kampanjansa, joka Baltiassa sai myös kansallismielisyyden vastaisen luonteen 1950-luvun lopulta alkaen. Arkkipiispa Teofilius Matulionisin epäilty  murha Šeduvassa 20. elokuuta 1962 sopii hyvin ajankuvaan. Arkkipiispa kuoli tunnistamattoman aineen aiheuttamaan myrkytykseen vähän sen jälkeen kun viranomaiset tekivät hänen luonaan kotitarkastuksen. Viranomaiset sallivat piispa Teofiliuksen hautaamisen Kašiadorysin katedraaliin mutta ilman erityisiä seremonioita. Liettuan itsenäistymisen jälkeen 1999 piispan jäännöksille tehtiin ruumiinavaus ja ruumiista löytyi lyijyn ja muiden myrkyllisten aineiden jäämiä. Näyttää vahvasti siltä, että KGB oli saattanut loppuun Matulioninisin vainon, jonka sen edeltäjä oli aloittanut Pietarissa 1923.

Arkkipiispa Teofilius Matulionisin kanonisaatio nousi esille heti Liettuan uudelleenitsenäistymisen jälkeen 1991. Paavi Johannes Paavali II:n kehotti juhlavuoden 2000 alla vainottuja kirkkoja laatimaan luetteloita marttyyreistään mahdollista kanonisaatiota varten. Liettuan kirkon listalla oli niin kirkonmiehiä kuin maallikoita, niin miehiä kuin naisia. Teofilius Matulionisin marttyyriuden vahvisti paavi Francisciscus jouluukuussa 2016 ja hän ilmoitti tämän beatifikaatiosta viime huhtikuussa.

Marttyyri-piispa Teofilius Matulionis on toinen modernin ajan liettualainen, joka on julistettu autuaaksi. Ensimmäinen on Jurgis Matulaitis-Matulevičius, joka toimi mm. Vilnan piispana 1918-1925. Hänen autuaaksi julistamisensa aikaan 1987 Liettua oli vielä Neuvostoliiton vallan alainen ja paavi Johannes Paavali II piti seremonian Roomassa.

Liettualle arkkipiispa Teofilius Matulionisin autuaaksi julistaminen on paitsi kirkollinen myös kansallinen juhla. Sadat tuhannet maan kansalaiset ovat kokeneet Matulionisin tavoin neuvostoajan sorron, ainakin 300 000 liettualaista oppi tuntemaan vankileirit ja Siperian karkotukset. 1940-luvun ja 1950-luvun alun suurekollektiivisen trauman käsittely on yhä kesken, koska se saattoi alkaa avoimesti ja julkisesti vasta itsenäisyyden palautumisen jälkeen. Autuaalla marttyyri-arkkipiispa Teofilius Matulionisilla on varmastimerkittävä paikka liettualaisten sydämissä ja rukouksissa.

HERRAMME, PYHYYDEN LÄHDE!

Sinä vahvistat kaikkia jotka asettavat luottamuksensa Sinuun ja mukautuvat Sinun tahtoosi. Sinä tuit piispa Teofiliusta, kun hän Sinun nimesi tähden kärsi vainoa vankiloissa ja pakkotyöleireillä pysyen yhä vakaastiuskollisena Sinulle. Suo meille, että hän joka kerran oli paimenemme, olisi meidän pyhämme ja esirukoilijamme taivaassa. Olkoon armolahjat, joita me luottavaisina etsimme, suodut piispa Teofiliuksen välityksellä. Amen.

Verkkosivut http://www.teofilius.lt   (liettuaksi, puolaksi ja englanniksi)

Teksti julkaistu katolisen hiippakuntalehti Fideksen numerossa 8/2017