Saturday, October 21, 2006

Unkari 1956

Kansannoususta maksetiin raskas vero ( Aamulehti 21.10. 2006)

Unkarin kansannoususta on kulunut 50 vuotta. Kansannousu ja sen kukistaminen neuvostopanssarein ravistelivat ihmisiä myös Suomessa. Äskettäin edesmennyt runoilija Jarkko Laine koki kansannousun tapahtumat 9-vuotiaana poikasena turkulaisessa työläiskodissa: ”Saman vuoden lokakuussa oli Unkarin kansannousu. Me emme tienneet Unkarista kuin jalkapalloilija Ferenc Puskasin ja juoksija Sandor Iharoksen, mutta radion välittämä hätä ja vanhempiemme voimaton suuttumus vaikuttivat niin syvästi, että halveksuntani Neuvostoliittoa kohtaan ei koskaan ehtinyt laantua” (Soutajat Aurajoella, 2001) . Vaikka itse olin tuolloin pikkuvauva, äitini kertomukset ja lehtileikekokoelmat tekivät vuoden 1956 Budapestista oman maailmankatsomukseni rakennuspuun. Neuvostoliiton brutaaliuden varjoja vasten korostuu Unkarin lyhyeksi jäävän vapauden valo ikään kuin messiaanisen ajan kajona.

Kansannousu alkoi lokakuun 23. päivä 1956, kun kuohuvan Puolan tueksi järjestetty solidaarisuudenilmaus kasvoi suurmielenosoitukseksi Unkarin oman riippumattomuuden ja demokratian puolesta. Ensimmäiset laukaukset ammuttiin parlamenttitalolta radiotalolle siirtyneiden mielenosoittajien vallatessa rakennuksen. Seuraavaa paria päivää leimasivat katutaistelut Budapestissa ja vallankumouskomiteoiden synty ympäri maata. Noina päivinä vastanimitetty pääministeri Imre Nagy koetti vielä jarruttaa vallankumouksellista kehitystä, mutta mukautui siihen sitten koko sydämellään. Unkari sai monipuoluehallituksen, joka tunnusti vallankumoukselliset komiteat paikallishallinnoksi. Järjestysvalta siirtyi kapinallisten ja asevoimien sotilaiden muodostamalle kansalliskaartille.Yhteiskuntafilosofi Hannah Arendt kuvasi Unkarin tilannetta ”suureksi tasavallaksi”, jossa kansalaiset käyttävät suoraa valtaa.

Kaiken huippuna Nagy ilmoitti Unkarin eroavan Varsovan liitosta ja julistautuvan puolueettomaksi maaksi. Unkari eli ennen kokemattoman yhtenäisyyden huumaa.Uusi puoluejohtaja János Kádar kuitenkin livahti vaivihkaa Budapestista neuvostojoukkojen tukikohtaan. Samaan aikaan Budapestista vetäytyneet neuvostojoukot alkoivat ryhmittyä palatakseen ja aamulla 4. marraskuuta ne tunkeutuivat taistelevaan kaupunkiin. Edellisyönä oli pidätetty neuvotteluihin kutsuttu unkarilaisten sotilasjohtaja, kenraali Pál Maléter. Kiivaimmat taistelut käytiin Budapestin työläiskaupunginosissa ja vielä aseiden vaiettua keskustyöläisneuvoston julistama yleislakko uhmasi miehittäjää ja Kádarin nukkehallitusta.

Unkarilaiset maksoivat kansannoususta raskaan veron. Kansannousussa kuoli 3 000 ihmistä. Maasta pakeni yli 200 000 ihmistä, ja jälkiselvittelyissä teloitettiin lähes 400 ihmistä ( mm. Nagy ja Maléter) ja 16 000 joutui vankilaan. Sortotoimet jatkuivat 1960-luvun alkuvuosiin, jonka jälkeen Kádar aloitti talouden ja kulttuurielämän liberalisointia sisältäneen sovinto-ohjelmansa. Mutta mennyttä ei unohdettu. Kesäkuussa 1988 Budapestissa järjestettiin hautajaiset, joissa Nagy, Maléter ja kolme muuta teloitettua haudattiin uudelleen. Hautaan laskettiin myös kuudes ja tyhjä arkku, joka symbolisoi kaikkia surmattuja. Nuori lakimies, vastaperustetun Fidesz-puolueen johtaja Viktor Orbán vaati hautajaispuheessaan vapaita vaaleja ja neuvostojoukkojen poistumista maasta. Seuraavana vuonna pyöreän pöydän neuvottelut johtivat siirtymiseen demokratiaan. Kansannousun 50-vuotismuistojuhla on Unkarin suurin kansallinen juhla sitten vuosituhannen vaihtumisen. Mutta unkarilaiset viettävät sitä jakautuneena "viimeisen kadarilaisen", pääministeri Ferenc Gyurcsányn, jakaessa mielipiteet.

Aulis Kallio

Jälkikirjoitus:
Olen tavannut julkisesti muistaa Unkarin kansannousua. Ensi kerran 20-vuotispäivänä trotskilaisessa Neuvostovalta-monistelehdessä 1976, sitten Yleisradion radiodokumentilla ja Aamulehden alakertajutulla 1986. Silloin muuri oli vielä pystyssä, Suomi oli suomettunut ja kansannousun aktiivinen muistelu toisinajattelijan puuhaa.