Liettuassa ahdistellaan juutalaisia partisaaniveteraaneja

Tämän jutun piti ilmestyä tänään torstaina Vainojen uhrien muistopäivänä Hesarin kulttuurisvuilla, mutta olivatkin jättäneet sen pois. Ilmestyköön nyt täällä.

x x x


Toisen maailmansodan haavat ovat auki Liettuassa. Saksalaismiehityksen aikana 1941-44 natsit ja liettualaiset yhteistoimintamiehet tuhosivat maan 600 vuotta vanhan juutalaisyhteisön. Kansainvälisen natsi- ja neuvostomiehityshallintojen rikoksia Liettuassa tutkivan komission mukaan maassa surmattiin kaikkiaan 203-206 000 juutalaista. Heistä liettuanjuutalaisia, litvakeja, oli 190 000 henkeä. Loput olivat Puolan pakolaisia ja mm. Saksasta tuotuja. Litvakeista jäi eloon runsas 20 000 henkeä, joista puolet evakuoituina Neuvostoliittoon. Pari tuhatta Vilnan ghetossa perustetun vastarintajärjestö FPO:n (Fareinikte Partisaner Organizatzie) riveihin järjestäytynyttä juutalaisnuorta oli paennut metsiin ja liittynyt neuvostopartisaaneihin, jotka taistelivat saksalaisjoukkoja ja heidän riveissään palvelevia liettualaisia poliisipataljoonia vastaan Vilnan seudulla itäisessä Liettuassa ja Valko-Venäjällä. Heistä vajaa tuhat selvisi hengissä sodan loppuun.



Liettualaisten osuus litvakien joukkotuhossa on arvioitu merkittäväksi. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Berliinissä muodostettu Liettuan aktivistirintama LAF käynnisti kapinan perääntyvää neuvostohallintoa vastaan. Jo tässä yhteydessä esiintyi juutalaisiin kohdistuneita veritöitä. Kaunanissa kokoontunut liettualainen hallitus, joka pyrki yhteistyöhön natsien kanssa riisti juutalaisten kansalaisoikeudet ja perusti ensimmäisen juutalaisten tappamiseen erikoistuneen poliisipataljoon. Tästä huolimatta hallitus ei saanut Saksan hyväksyntää vaan joutui lopettamaan toimintansa. Saksan palveluksessa oli kaikkiaan 25 liettualaista poliisipataljoonaa, jotka osallistuivat juutalaisten surmaamiseen niin Liettuassa kuin Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Liettuan kieleen jopa ilmaantui juutalaisten ampujaa tarkoittava sana žydšaudys. Neuvostojoukkojen uudelleenvallattua Liettuan 1944 juutalaisten surmatöihin osallistuneet liettualaiset pakenivat länteen tai liittyivät kansallisiin sissijoukkoihin, metsäveljiin. Neuvostovalta vangitsi, tuomitsi ja teloitti koko joukon juutalaisten ampujia. Liettuan itsenäisyyden palautuksen jälkeen Vilnan Kansanmurhan uhrien museossa entisessä KGB:n talossa on muistettu marttyyreina kaikkia talon kellarissa teloitettuja, vaikka jopa puolet heistä on tuomittu natsien rikostoveruudesta. Moni juutalaisten surmiin osallistunut metsäveli taas on noussut kansallissankarin asemaan. Simon Wiesenthal Centerin Jerusalemin toimiston johtajan Efraim Zuroffin mukaan kuluneen parinkymmenen itsenäisyyden vuoden aikana Liettuaan on karkotettu Yhdysvalloista kaksitoista sotarikollista, joiden joukossa Liettuan turvallisuuspoliisin natsimiehityksen aikainen Vilnan päällikkö Aleksandras Lileikis ja hänen varamiehensä Kazys Gimzauskas. Vain yksi heistä, poliisiupseeri Algimantas Dailide, on oikeudessa tuomittu juutalaisten ja puolalaisten pidätyksistä ja luovuttamisesta saksalaisille, mutta hänkään ei joutunut vankilaan, "koska on vanha eikä ole vaaraksi yhteiskunnalle". Zuroffin mukaan Liettuan oikeuslaitos on vitkutellut iäkkäiden karkotettujen syytetoimien kanssa niin kauan ettei heidän terveydentilansa enää mahdollista oikeudenkäyntiä.



Eipä siis ihme, että juutalaisyhteisö on tuohtunut, kun Liettuan oikeusviranomaiset ja media ovat viime vuosina ryhtyneet penkomaan juutalaispartisaanien väitettyjä sotarikoksia. Viimeksi esiin on noussut itäliettualaisen Koniuchyn (liettuaksi Kaniūkai) puolalaiskylän tapahtumat tammikuun lopulla 1944. Neuvostopartisaanit, joiden joukossa Vilnan ja Kaunasin gettojen taistelijoita, tekivät kostoiskun Puolan kotiarmeijan AK:n aseistamaan kylään, joka vastusti elintarvikeluovutuksia neuvostopartisaaneille. Iskussa nelisenkymmentä kyläläistä, heidän joukossaan lapsia, kuoli.



Tohtori Rachel Margolis (s.1921), joka itse on partisaaniveteraani, mainitsi Koniuchyn tapauksen alkujaan venäjäksi julkaistussa muistelmateoksessaan. Teos ilmestyi viime keväänä englanniksi nimellä A Partisan from Vilna (Academic Studies Press). Margolis nimesi Koniuchyn yhteydessä partisaanitoverinsa Fania Brantsovskyn (s.1922) ja Sara Ginaiten..Liettuan Konservatiiveja lähellä oleva päivälehti Lietuvos Aidas julkaisi tammikuun lopulla 2008 juutalaisvihamielisen artikkelin, jossa kysyttiin miksi ei Vilnassa Jiddish-instituutin kirjastonhoitajana toimivaa Brantsovskya aseteta syytteeseen ja Margolisia kuulla todistajana. Lehden vinkistä Liettuan syyttäjänviraston sotarikosten pääsyyttäjä Rimvydas Valentukevičius käynnisti tutkinnan ja kutsui Brantsovskyn kuultavaksi saman vuoden toukokuussa. Poliisi tavoitteli tuolloin myös Israelissa talvet asuvaa Margolisia hänen Vilnan asunnoltaan. Niinikään tutkintaan haluttiin ottaa Torontossa asuva Vilnan yliopiston entinen professori Ginaite.



Fania Brantsovskyn kuulustelusta tuli skandaali ja Yhdysvaltojen Vilnan suurlähetystö protestoi palkitsemalla hänet. Kansainväliset tuenilmaukset partisaaniveteraanille ovat jatkuneet: Brantsovsky sai syksyllä 2009 Saksan presidentin myöntämän ansiomitalin. Norjan Vilnan suurlähettilään Steinar Gilin aloitteesta eri maiden, myös Suomen, Vilnan lähetystöjen edustajat osallistuivat Brantsovskyn opastamaan kiertokävelyyn Vilnan gheton alueella. Brantsovsky on kiistänyt osallistuneensa Koniuchyn iskuun.

Rachel Margolis elää epävarmoissa tunnelmissa tyttärensä luona Israelin Rehovotissa. Nyt jo kolmena kesänä hän ei ole kyennyt käymään rakkaassa kotikaupungissaan Vilnassa, jonka Juutalaismuseon hyväksi hän on tavannut työskennellä. Hän ei halua matkustaa, koska syyttäjä saattaisi kuulustella häntä. Sama tilanne on Sara Ginaitella, joka yhä on ollut aktiivinen toimija Vilnan ja Yorkin yliopistojen yhteistyössä. Kaunasissa syntyneen Ginaiten oma vuonna 1999 Liettuassa ilmestynyt kirja Kaunasin juutalaisesta yhteisöstä 1941-44 todistaa, että hän oli Koniuchyn tapahtumien aikana partisaanitehtävässä kotikaupungissaan.



Syyttäjävirasto on aiemminkin ottanut hampaisiinsa entisen juutalaispartisaanin. Jo keväällä 2006 syyttäjä Valentukevičius halusi kuulustella Yitzhak Aradia (s.1926), joka on Israelin Yad Vashem-holokaustimuseon entinen johtaja ja jäsen Kansainvälisessä natsi- ja neuvostomiehityshallintojen rikoksia Liettuassa tutkivassa komissiossa. Arad on kuvannut partisaanien rankaisuretkeä vihamielisessä itäliettualaisessa Girdanin kylässä 1979 ilmestyneessä muistelmateoksessaan Partisan. From the Valley of Death to Mt. Zion. Girdanissa partisaanit polttivat taloja kostoksi kahden toverinsa surmasta. Myös Aradin tapauksen tutkinnassa aloite tuli lehdistöltä: ensimmäisen hyökkäyksen teki Liettuan toinen valtalehti Respublika, jonka omistaja-päätoimittaja Vitas Tomkus kunnostautui joitain vuosia sitten laatimalla useita pääkirjoituksia joissa todisteli juutalaisten ja homojen hallitsevan maailmaa. Liettuan syyttäjänvirasto esitti 2007 Israelille Aradia koskevan luovutuspyynnön, joka torjuttiin vihaisin sanakääntein. Aradin tutkinta keskeytettiin riittävän näytön puuttumisen tähden syksyllä 2008. Kenties asiaan vaikutti Liettuan tuolloisen presidentin Valdas Adamkusin voimakas vetoomus.


Entisiin juutalaispartisaaneihin Liettuassa kohdistunut viranomaisahdistelu ja mediapolemiikki ovat kärjistäneet Liettuan ja kansainvälisen juutalaisyhteisön suhteita. Samalla Liettua on saanut huomata läntisten maiden kriittisen suhtautumisen sen toimiin. Tammikuun 2010 lopulla joukko Yhdysvaltojen kongressin edustajienhuoneen jäseniä lähetti Liettuan konservatiivipääministeri Andrius Kubiliusille tiukkasävyisen kirjeen, jossa vaaditaan Rachel Margolisille rauhallista paluuta Vilnaan ja arvostellaan myös Fania Brantsovskyn, Sara Ginaiten ja Yitzhak Aradin kohtelua. Tällaiset protestit eivät kuitenkaan välttämättä auta, sillä Liettuan poliittinen eliitti on pääosin hyvin itseriittoista ja torjuu median tukemana ulkopuolisen arvostelun.