Monday, September 09, 2013

Salvador Allende - vasemmistoikonista kriittisesti

Syyskuun 11. päivänä tulee kuluneeksi 40 vuotta Chilen sotilasvallankaappauksesta, joka syrjäytti sosialistipresidentti Salvador Allenden. Presidentinpalatsiin saarrettu Allende teki itsemurhan Kuuban diktaattori Fidel Castron lahjoittamalla AK-47 rynnäkkökiväärillä.

Allendesta tuli kautta maailman vasemmistoikoni ja kenraali Augusto Pinochetin sotilashallituksen selvitystä itsemurhasta epäiltiin. Chilen oikeuslaitos on kuitenkin vuosi sitten pannut virallisella tasolla pisteen presidentin kuolinsyystä käydylle keskustelulle kansainvälisen asiantuntijaryhmän tekemän ruumiinavauksen pohjalta.

Salvador Allendea luonnehdittiin vasemmistopiireissä aikanaan - ja luonnehditaan yhä - presidentiksi, joka halusi johtaa maansa demokraattisesti sosialismiin. Niinpä sotilaskaappauksen vuosipäivänä Helsingissä Suomi-Chile-seura järjestää nostalgisen konsertin "Mitä he mahtoivat oudolle linnulle?", jossa tervetuliaissanat lausuu presidentti Tarja Halonen. Eikö kuitenkin näin 40 vuotta jälkikäteen voitaisi purkaa Allende-myyttiä? Hän oli lopultakin omavaltainen ja taitamaton johtaja, joka vei maansa katastrofiin.

Syksyllä 1970 järjestetyssä presidentinvaalissa yhtyneen vasemmiston ehdokkaana ollut Allende sai 36,2%:n kannatuksen ja kongressi vahvisti hänen valintansa. Kolmannes kansasta takanaan uusi presidentti ryhtyi ajamaan radikaalia ohjelmaansa ”Chilen tie sosialismiin”, joka vei maan taloudelliseen perikatoon ja sisällissodan partaalle äärivasemmiston ja -oikeiston aseistautuessa kilvan. Vasemmistolla on tapana vierittää syytä Allenden hallituksen epäonnistumisesta Yhdysvalloille, joka kieltämättä lisäsi muttei aiheuttanut Chilen taloudellista syöksykierrettä.( Jonatham Haslam, The Nixon Administration and the Death of Allende`s Chile: A Case of Assisted Suicide. New York/London, 2005) .

Jotkut Allenden uudistukset, kuten kuparin kansallistaminen ja maauudistus, oli aloitettu asteittain ja neuvotellen jo hänen edeltäjänsä kristillisdemokraatti Eduardo Freyn kaudella. Allenden tapa lähestyä asioita oli sanelu ja äkkitoteutus. Alkuvuodesta 1973 järjestetyissä parlamenttivaaleissa vasemmisto sai alle puolet äänistä, mutta presidentin valtaoikeuksia äärimmilleen venyttäen Allende jatkoi kongressin enemmistön vastustamaa linjaansa.

Paljon on kirjoitettu Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n osuudesta Allenden horjuttamisessa ja viimein kaatamisessa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että nykytiedon valossa Allende oli 1960-luvun alusta Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n luottohenkilö ( koodinimi Johtaja), joka sai merkittävää rahoitusta Moskovasta myös presidentinvaalissa 1970 ja sen jälkeen.( Christopher Andrew, Vasili Mitrokhin: The World Was Going Our Way. The KGB and the Battle for the Third World, New York 2005). Neuvostoliitto ei kuitenkaan orastavan liennytyksen oloissa ollut valmis sijoittamaan Chilen epävakaaseen vasemmistohallintoon samaa vertaa kuin Kuubaan. Sen sijaan Castro oli Allenden lähin liittolainen ja Chilen presidentin henkikaarti koostui osin Kuuban turvallisuuspalvelun miehistä.

Elokuun lopulla 1973 Chilen kongressin enemmistö (Kansallispuolue ja Kristillisdemokraatit) hyväksyi kannanoton, jossa Allendea syytettiin perustuslain rikkomisesta ja pyrkimyksestä luoda totalitaarinen valtio. Se esitti myös epäsuorasti avunpyynnön armeijalle. Kenraalien vastaus tuli 11. syyskuuta. Se merkitsi veristä ja pitkää diktatuuria, mutta myös taloudellista tervehdyttämistä. Kupari pysyi kansallistettuna. Kenraali Pinochet luopui Chilen johdosta vasta samoihin aikoihin, kun Berliinin muuri murtui ja Allendea tukeneen itäblokin sosialistinen systeemi katosi.