Kesäkuun 14. päivän iltana lähellä puoltayötä 1940 neuvostojohto jätti Liettuan ulkoministeri J. Urbšysille Moskovassa uhkavaatimuksen, johon oli Liettuan hallituksen oli vastattava seuraavaan aamuun klo 10.00 mennessä. Uhkavaatimuksen mukaan Liettua oli solminut Latvian ja Viron kanssa sotilasliiton Neuvostoliittoa vasaan. Liettuan sisäministeri ja turvallisuuspalvelu Saugumasin johtaja olivat lisäksi vastuussa syksyn 1939 sopimuksen mukaan Liettuaan sijoitettuja neuvostojoukkoja vastaan tehdyistä hyökkäyksistä. Niinpä neuvostohallitus vaati Liettuaa vaihtamaan hallituksensa ystävällismieliseen, suostumaan lisäjoukkojen sijoittamiseen maahan ja pidättämään sisäministeri ja Saugumasin johtaja.
Kaunasissa Liettuan hallitus käsitteli läpi yön uhkavaatimusta. Autoritaarinen presidentti Antanas Smetona ja puolustusministeri kannattivat symbolista ultimaatumin torjumista ja edes symbolista vastarintaa. Hallituksen enemmistö asettui uhkavaatimuksen hyväksymisen kannalle kuultuaan että sotilasjohtajat pitivät vastarinnan organisointia mahdottomana. Pääministeri Merkys erosi ja Smetona nimitti uudeksi pääministeriksi kenraali Raštikisin.
Hallituksen vaihdoksesta ilmoitettiin Moskovaan 15.6 klo 10.00 , mutta siellä aloite torjuttiin ja liettualaisia käskettiin kokomaan uusi hallitus maahan saapuvan NL:n apulaisulkoasiainkomissaari Dekanozovin kanssa. Dekanozov oli NKVD:n upseeri, syntyjään georgialainen kuten pomonsa Berija ja Stalin. (Vuonna 1953 D jakoi Berijan kohtalon ja teloitettiin).
Antanas Smetona ei jäänyt odottamaan tapahtumien kehitystä vaan poistui Liettuasta nimitettyään Merkysin varapresidentiksi. Smetona poistui näyttämöltä jottei häntä voitaisi pakottaa hyväksymään vallansiirtoa kommunisteille. Merkys suostui Dekanozov vaatimuksesta nimittämään pääministeriksi J. Paleckisin, joka oli 1920-luvulta saakka neuvostovakoilun palkkalistoilla ollut lehtimies. Ulkoministeriksi nousi tunnettu kirjailija ja yliopistomies V. Krėvė-Mickevičius, joka niinikään oli ollut neuvostoasiamies 1920-luvulta lähtien. Hallituksessa oli muistakin Liettuassa arvostettuja henkilöitä. Tässä vaiheessa kommunistit eivät saaneet vielä näkyvää valtaa.
Liettuan rajan yli Valko-Venäjältä vyöryi neuvostojoukkoja peräti 150 000 miestä ja he ottivat haltuunsa strategisesti tärkeät kohteet. Kaunasissa heitä oli ottamassa vastaan väkijoukko, joista monet olivat juutalaisia. Aina siitä saakka kun Natsi-Saksa oli anastanut Liettualta Klaipėdan (Memelin) saksalaisuhka oli ollut läsnä Liettuassa. Juutalaisten kannalta neuvostoarmeija oli natsiarmeijaa pienempi paha.
Liettuan väestö ei yleensä ottaen saanut juuri mitään informaatiota tapahtumien kulusta, sillä niin yleisradio kuin lehdistökin olivat sensuurin alaisena. Tämä osaltaan vaikutti neuvostomiehityksen helppouteen.
(Enemmän Liettuan kohtalonvuosista voit lukea kirjastani Liettuan historia, Tampere 2009.)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment