Kirkkoon palatessa-1.adventti

Tänne kirjoitan jatkossakin jotain, mutta seuraa myös uutta blogiani
http://www.kotimaa24.fi/blogit/uusimmat/blog/?bid=259

Julkaisen täällä uudelleen 1. adventtisunnuntain tekstin Kotimaa 24:stä

Ensimmäinen adventtisunnuntai on hyvä aika aloittaa paluu kirkkoon. Tosin muodollinen takaisinliittymiseni tapahtui jo lokakuussa, mutta tänään olin ensi kertaa messussa uudessa kotikirkossani, Tampereen Hervannan kirkossa. Ehtoollisella kävin ensi kerran sitten konfirmaation noin 38 vuotta sitten. Jonkin tutkimuksen mukaan kirkkoon palataan useimmiten elämänkaareen liittyvistä syistä, kolmanneksen osalla vaikuttimet ovat henkiset ja hengelliset. Minä kai kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. En tosin ole kokenut mitään erityistä uskoontuloa enkä toisaalta edes erossa olon vuosina ollut mitenkään etäällä uskonnosta. Äidin opetukset olivat mielen sopukoissa. Sen lisäksi niin kirjallisuus-, taide kuin musiikkimieltymykseni ovat pitäneet minut tiukasti juutalais-kristillisessä traditiossa, joka on sivilisaatiomme perusta.

Kun vuosikymmeniä sitten erosin kirkosta, kysymys oli nuoruuden idealismista. Näin Suomen ev.lut- kirkon mahtavien valtionkirkkona. En voinut myöskään hyväksyä kirkon avointa natsismin liehakointia menneisyydessä ja suomettunutta vaikenemista Neuvostoliiton etupiirin vainoista nykyisyydessä. Kirkko tuntui myös ahdistavan suvaitsemattomalta seksuaalietiikan alueella. Rakkaan pikkuveljen tähden kirkon syrjivä suhtautuminen homoihin oli minulle henkilökohtaisesti herkkä asia.Vuosikymmenet kuluivat ja kävi selväksi, etten minä kyennyt elämään ihanteideni mukaan etenkään läheisissä ihmissuhteissa. Omia syntejä kantaessani aloin vähitellen ymmärtää myös niin vajaata ja monin tavoin erheessä kulkenutta kirkkoa. Toisaalta kirkkokin tuntuu muuttuneen ja olevan tänään sosiaalisempi ja myös suvaitsevampi. Niin ainakin toivon.

Katolinen kirkko on kaikesta ahdasmielisyydestään huolimatta vetänyt minua puoleensa vuosien ajan. Syinä kiinnostukseni keskiajan historiaan, paavi Johannes Paavali II:n yhteiskunnalliseen opetukseen, sympatia likeltä seuraamaani Puolan katolista Solidaarisuus-ammattiliittoa kohtaan ja ihastuminen Liettuan Vilnan ihaniin barokkikirkkoihin. Mutta ennen kaikkea kaipaan Neitsyt Marialle osoitettua hartautta. Eräs episodi viime kesänä Kristuksen kirkastumisen juhlan messun jälkeen Tampereen katolisen Pyhän Ristin kirkon edessä vaikutti päätökseeni liittyä ainakin näin ensiksi luterilaiseen kirkkoon.Chilestä kotoisin oleva ystäväni kertoi palanneensa katoliseen uskoon Suomessa kun äidin opetukset muistuivat mieleen. Mieleeni tuli, että oman äitini opetukset nousivat protestantismista, osin Suomen ev.lut-kirkosta ja osin Metodistikirkosta. Voisinko minä protestantti olla muuta kuin ikuinen käännynnäinen katolisessa kirkossa? Oppisinko koskaan uskomaan sitä mitä katolinen uskoopettaa eriävästi tai edes luontevasti toimimaan pyhässä messussa? No, täytyy sanoa, että paljon opettelemista luterilaisessakin Jumalanpalveluksessa minulle on , niin paljon se on nuoruudestani muuttunut. Jopa termi messu on minulle luterilaisessa yhteydessä hieman vieras. Varmasti luotaan suhdettani luterilaisuuteen ja katolilaisuuteen kirjoituksissani jatkossakin.

En tiedä muusta, mutta tunnen ottaneeni merkittävän askeleen, kun tänään kävin ensi kertaa aikuisiällä ehtoollisella. Mutta on jo aika siirtyä kaikkein vakuuttavimman Jumalan palveluksen ääreen: Johann Sebastian Bachin 1. adventtisunnuntaihin liittyvä kantaatti Nun komm, der Heiden Heiland ( BWV 61), aaria Öffne Dich, mein ganzes Herze.( http://www.youtube.com/watch?v=Y_wSX_eOVvA&feature=related )